maanantai 7. toukokuuta 2012

Haaveissa siintää ompeluhuone

Voi tätä remontin ihanuutta,eihän sitä vielä ole kestänytkään kuin noin 6 vuotta jos nyt oikeen muistan tahtovat vuodet mennä sekaisin kaiken tämän hullunmyllyn keskellä. Mutta kyllähän tuo piti tietää kun ostaa talon joka täytyy ensin sisältä purkaa ja sitten rakentaa uudestaan :D
vaikka isompi hommahan tämä isännälle on,kaikki kunnia ja iso kiitos kuuluvat hänelle siitä että on jaksanut tätä rotiskoa tehdä lomat ja illat töiden jälkeen,eihän minusta ole remontissa juuri auttamaan,kun kaikki aika kuluu kahden pienikaisen hoitamisessa ja sitten kun on omaa aikaa niin päätä nollataan ommellen kaikkea kivaa :)

Voiton puolella tässä jo kuitenkin ollaan,kellarikerroksen remontti viitä vaille valmiina,kaikki isommat remontit jo muutoinkin tehty talon katosta ja julkisivusta lähtien. Kesän jälkeen olisi tarkoitus sännätä yläkerran kimppuun. Jospa sitä oman ompeluhuoneen saisi sitten johonkin koloon. Olisi se vaan niin ihanaa kun olisi iso pöytä missä piirrellä kaavoja ja leikellä kankaita.
Kaikki ompelutarvikkeet omilla paikoillaan hyllyissä ja laatikoissa pienten käsien ulottumattomissa,ne kun ovat niin vikkelät että kerkiävät joka paikkaan :)
Pikku neitikin jo katselee sillä silmällä ompelukonetta jotta varmasti ajettelee: odotahan mamma kun tästä pääsen tuota konetta hieman koittelemaan !

Mutta nyt täytyy rientää jälleen hoitamaan jälkikasvua joten palaillaan taas kun on sopiva tauko :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi <3