maanantai 18. maaliskuuta 2013

Viidakon elukat kärryissä

Tämän bloggauksen aihe onkin jotain ihan muuta kuin vaatteet,jotain joka on hautunut viime kesästä asti. Nimittäin silloin meidän neiti sai uudet kakkosrattaat joiden jalkapeitteeseen petyin ihan totaalisesti :(

Olihan tuo peite juu paksu ja hyvää kangasta,mutta yhtä jäykkää kuin kovin rautalanka,ei siis muotoutunut lainkaan rattaiden mallin mukaan vaan tökötti hassusti. Niinpä marssin Eurokankaaseen josta bongasin samaa Ribstoppia mistä olin aiemmin tehnyt jo ruokalappuja,kaveriksi sille löytyi kiva vihreänsävyinen apinakuosinen fleece,kiinnitykseen löysin omista jemmoista punaista kuminauhaa ja pikalukkoja.

Jotenkin se jalkapeitteen teko vaan jäi ja jäi kun käytössä oli yhdistelmien jalkapeite,nyt kuitenkin totesin että nuo meidän yhdistelmät ovat tuossa eteisen nurkassa seisseet koko talven muutamaa hassua käyttökertaa lukuunottamatta joten ne joutaa myyntiin. Niinpä tulikin sitten kiire tehdä se jalkapeite sillä tuo varapeitehän nyt sitten lähtee rattaiden mukana,eikä ainakaan toivottavasti enään kovin kauan ole lämpöpussille tarvetta.

Mallina käytin Oran yhdistelmien jalkapeitettä, tätä uutta sitten vähän kavensin ja lyhensin jotta sopii paremmin noihin kevytrattaisiin.

Yllättävän hyvinhän tuo sitten onnistui,vaikka kyllähän sieltä joku tarkkasilmäinen jotain pikku vikoja bongaa jos sitä kunnolla syynää :D


Tuuliläpän halusin peitteeseen vaikkei sitä oikeen kunnolla saa kiinni mihinkään noissa rattaissa,tosin noissa on sisätila niin korkea että toimiihan tuo noinkin suojana.


1 kommentti:

  1. Siis tämähän on hienosti onnistunut. Meiltäkin puuttuu jalkapeitto rattaista. Uskaltautuisikohan itsekin ompelemaan tälläisen?

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi <3